Pariisi 1942. Juutalaiset lapset on pantu koulussa pitämään takeissaan keltaista tähteä. Osa aikuisista vähättelee asiaa. Rasistit ovat tyytyväisiä. Weismannin perhe on tähän saakka jaksanut pitää päänsä pystyssä miehityksestä ja puutteesta huolimatta. Samaan aikaan virastojen uumenissa: Ranskan poliisi valmistelee saksalaisten miehittäjien vaatimuksesta massiivista ratsiaa. Päämääränä on toimittaa juutalaiset leireille. Heinäkuun 16. päivä 1942, Vichyn hallituksen ja pääministeri Pierre Lavalin siunauksella, Ranskan poliisi raastaa oman maansa kansalaiset keskellä yötä kodeistaan. 13000 juutalaista kootaan pyöräilystadionille. Helle paahtaa rakennusta, mukana on yli 4000 lasta. Ranskalainen lääkäri saa mahdottomassa tilanteessa avukseen sairaanhoitajan. Kaksikko seuraa vapaaehtoisesti juutalaisia kokoamisleirille. Juutalaisilta riistetään loputkin mukaan tulleesta omaisuudesta, perheenjäsenet erotetaan toisistaan, vangit näännytetään puutteeseen ja nälkään, ja lähetetään sitten tuhoamisleirille. Virallinen, miehittäjiä kumartanut Ranska on yrittänyt pyyhkiä nämä tapahtumat historiasta. Elokuvan tekijöillä on valokuvia, joista De Gaullen hallitus on sodan jälkeen retusoinut pois vartijoina toimineet ranskalaiset santarmit. Elokuva perustuu nuo tapahtumat eläneen, nyt 80-vuotiaan Joseph Weismannin kokemuksiin. Hän pakeni toisen pojan kanssa kokoamisleiriltä ja selvisi sodasta, mutta ei pystynyt vuosikymmeniin puhumaan kokemastaan.